Joulurauhaa 2021

22.12.2021


Joulurauhaa 2021
 

Valo voittaa jälleen pimeyden, kun ihmiskunta valmistautuu viettämään joulua, Kristuksen syntymäjuhlaa.

Lähes kahden vuoden ajan on kaikkea yhteisöllistä toimintaa sävyttänyt kokoontumisrajoitukset ja ohjeet henkilökohtaisesta suojautumisesta maailman joka kolkkaan levinneen koronataudin varalta. Terveysturvallisia ohjeita noudattaen valmistautukaamme myös täällä Hurissalossa viettämään joulunaikaa toinen toistamme kunnioittaen, hiljaisesti ja arvokkaasti käyttäytyen.

Vaikka fyysisiä rajoituksia tapaamiselle on, voimme vahvistaa ajatuksin, sanoin ja rukouksin henkistä yhteyttä entistä enemmän. Pitäkäämme huoli toinen toisistamme, antakaamme apua sitä tarvitseville niin, ettei kenenkään tarvitse kokea jääneensä ulkopuoliseksi. Yksinolo voi olla myös oma valinta, eikä se aina tarkoita syrjäytymistä. Tärkeintä on arvostaa omaa ja toisten elämää lahjana, johon kuuluu myös ihmisarvo jonka jokainen on syntymälahjana saanut.

Lopuksi toivotamme kaikille niin etäällä kuin lähellä joulua viettäville kyläläisille joulurauhaa sekä onnea ja terveyttä alkavalle vuodelle 2022.